suomi seksi ilmainen seksichat

Kaikki kävi todella nopeasti, nyt kaduttaa ;-. En kestä tätä häpeää, kun se oli isäni kaveri ;-. Kertokaa- please, mitä te tekisitte? Onneksi voi olla kesän eri paikkakunnalla. Kiihottava runkkaus kun nainen katselee Olen vain kerran päässyt runkkaamaan siten, että nainen on katellut touhujani.

Tämä tapahtui asuessamme keskustassa. Vastapäätä meitä oli toimistorakennus jossa työt päättyivät normaalisti neljän aikaan. Vaimoni oli matkustanut ystävättärensä luokse viikonlopuksi ja katselin olohuoneen sohvalla pornoa ja runkkailin samalla hiljaa itseäni. Ilta hämärsi ja olin sytyttänyt valot. Verhot olivat sivussa kuten tavallisesti. Olin aikaisemmin huomannut, että toimistorakennuksen yhdessä huoneessa oli ollut valo.

Ajattelin, että se oli unohtunut päälle. Valo ei enää palanut ja näin liikettä ikkunassa. Kiirehdin takaisin sohvalle kulli pystyssä ja laiton videon pyörimään. Samalla tihrustin silmäkulmain takaa vastapäistä ikkunaa joka oli pari kerrosta korkeammalla omaamme.

Ikkunareunan takaa kurkisteli sama vaalea tyttönen jonka olin monta kertaa bongannut päivisin työajalla. Hän selvästikin katseli touhujani. Tilanne oli todella kiihottava. Hellitin aina välillä ihan pakostakin ja annoin kullini sojottaa hänen katseltavaksi. Runkkasin taas itseni melkein valmiiksi ja hellitin viime vedoilla. Käännyin sohvalla selälleni ja nostin toisen jalkani selkänojalle ja toisen annoin taipua lattialle tarjoten näin katselijalleni vielä paremmat näkymät.

Näin kuinka tyttö hieroi rintojaan toisella kädellä puseron päältä. Valitettavasti en nähnyt hänen toista kättään koska hän oli tuon pari kerrosta ylempänä. Kuvittelin että tuo toinen käsi hyväili nuoren tytön märkää pillua. Lopulta kontrollini petti ja menin rajan yli. Orgasmi tuli voimakkaana ja kouristelin alapäätäni kun runsaat spermat roiskuivat vatsalleni.

Jouduin nopeasti ottamaan talouspaperin ja yritin estää spermanoroja valumasta pitkin kylkiäni sohvalle. Kun uudestaan katsoin ikkunaa, tyttö oli mennyt. Yritin aina tilaisuuden tullen katsella josko häntä näkyisi, mutta tuo kerta jäi valitettavasti ainoaksi.

Toisen kerran minua onnisti ollessamme lomalla Maspalomasissa Kanarian saarilla. Vaimoni oli saanut jonkun vatsapöpön ja sain luvan lähteä käymään yksin rannalla. Olin tietoinen touhuista mitä ko. Pornosivustolta löytyy amatöörien ottamia kuvia ja filmejä sivustolla Dunes Maspalomas. Päivä oli vielä aluillaan kun taapersin dyynejä ylös alas. Olin jo luovuttaa ja suunnistin kohti rantaa kun huomasin naisen pusikon suojassa. Totesin hänen makaavan selällään alasti.

Lähemmäksi tultuani näin kohteeni olevan jo vanhemman ja tuhdin puoleisen. Näillä amatöörisivuilla kaverit ovat vastaavassa tilanteessa pudottaneet shortsinsa ja alkaneet runkkaamaan itseään. Koska muualla näköpiirissä ei näkynyt muita ihmisiä, päätin kokeilla vastaavaa. Ilta- ja aamupanot oli jääneet väliin vaimon taudin takia ja kullini jämähti napakasti pystyyn. Lähestyin kohdetta joka makasi selällään jalat hieman koukussa. Rinnat eivät enää olleet terhakkaasti pystyssä vaan enemmänkin lättyinä.

Isot ja tummat nännit olivat mukavasti kurtussa. Näköala oli suoraan hänen karvaiseen jalkoväliinsä. Nainen oli huomannut minut jo aikaisemmin, mutta vasta nyt hän laittoi kätensä vitulleen ja alkoi hyväillä itseään. Siirryin vielä hieman lähemmäksi ja kuulin ihanan kiimaisen lätinän hänen runkatessa itseään. Nainen vinkkasi sormellaan ja taputti paikkaa hänen vieressään.

Siirryin ja polvistuin hänen viereensä. Nainen, saksalainen, tarttui kovaan kulliini ja alkoi runkkaamaan. Rohkaistuin ja vein sormeni hänen vitulleen.

Saimme sen verran kommunikoitua, että hän ei päästänyt naimaan ilman kumia. Kyllä harmitti kun en ollut varautunut asianmukaisesti. Katso seksi-kuvat ja heittäydy ennakkoluulottomasti mukaan!

Aidoksi ja ei-aidoksi äänestäminen. Sivusto sisältää luonteensa takia seksi materiaalia, jonka joku saattaa kokea loukkaavaksi tai jopa rivoksi. Jos et halua nähdä alastonluontoista seksi materiaalia, lukea rivoja ilmoituksia tms, emme suosittele seksi treffit sivuja sinulle! Suomen kuumimmat seksitreffit ja seksiseuran haku. Ohjeet oman videon tekoon.

Aidoksi ja ei-aidoksi äänestäminen Paremmat Seksitreffit - tietosuoja ja ohjeet Millainen on hyvä deitti-ilmoitus? Katso suomalaiset kotiseksikuvat tästä! Hae seksi tai vain deitti -seuraa ja tutustu uusiin ihmisiin. Omatekoisen kuva- ja videomateriaalin osto- ja myyntiosasto. Katso muiden seksi-kuvia tai lataa omaa kuvamateriaalia.

suomi seksi ilmainen seksichat

Suomi seksi ilmainen seksichat -

Profiilin luominen palveluihin on maksutonta, mutta Premium-ominaisuudet maksavat erikseen. Salli En halua ottaa Flashiä käyttöön Jos sinulla ei ole Flash Player asennettuna tietokoneessasi, voit ladata uusimman version täältä Oletko varma ettet halua ottaa chatin Flash-versiota käyttöön? Samalla totesin, että olimme saaneet katselijan. Tuolla on listattu seksichat sivustoja: Seksitreffit on kaikille aikuisille ilmainen seuranhakupalvelu. Kun olet saanut profiilisi kuntoon ja lisännyt siihen sopivan kuvan, kannattaa itse alkaa selailla muiden kuvia ja tietoja. Järjestä itsellesi online-deitti tai perinteinen kunnon "todellisen elämän" deitti.

1 thoughts on “Suomi seksi ilmainen seksichat

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *