Ehken vokalistina tai soittajana lavalla. Tämä filosofia konkretisoituu ryhmän esiintyessä tapahtumissa — klubeilla ja ulkona.

Keikkoja tehtiin baareissa ja tapahtumissa kuten Sampea ja Samppanjaa festareilla — jossa lämppäsimme Maria Lundia. Syksyllä — bändin jäsenet vaihtuivat osittain — koska kaikki eivät asuneet enää samalla paikkakunnalla — ja niinpä aloitimme treenaamisen uudistuneella kokoonpanolla johon kuului nyt uusi rumpali sekä kosketinsoittaja. Soitamme siis pääosin omaa musiikkia — mutta covereitakin löytyy mm.

Pearl Jamilta ja Jeff Buckleylta. Hillitty saksofonisti Daniel Erdmann — hillitön kitaristi Hasse Poulsen ja umpihullu rumpali Edward Perraud soittivat ihastuttavan konsertin. Freetä marssin tahtiin ynnä muuta vakavaa hauskaa — sekoilua ja selkeitä sepitteitä tarjoili Das Kapital — ja valaisi marraskuisen iltapäivän.

Mama Africa Senegal Tule Tanssimaan afterparty. Mama Africa on perinteistä Länsi-Afrikkalaista tanssia ja musiikkia esittävä upea — värikäs ja eloisa yhtye. Se on perustettu Senegalissa Dakarissa luvun alussa samalla asuinalueella asuvien lapsuuden ystävien kesken. Mama African ammattilaisrumpalit ovat saaneet koulutuksensa Senegalin parhaimmista tanssikouluista ja he ovat esiintyneet myös lukuisten muiden yhtyeiden kanssa sekä Afrikassa — että Euroopassa.

Jokainen ulkomaille muuttanut Mama African jäsen on uudessa kotimaassaan perustanut uuden Mama Africa-yhtyeen. Rytmit ovat nopeita — energisiä ja tarttuvia ja Mama Africa Senegal tuo ne lähelle katsojaa. Soittimina ovat länsiafrikkalaiset rummut: Satu Leinosen Päättökonsertti klo Markus Ketola — Rewired.

Saksofonisti ja säveltäjä Joonatan Raution tyylilajeina ovat monet rytmimusiikin genret. Hän on tehnyt äänitteille lukuisia sovituksia ja on myös tuottanut levytyksiä. Vibrafonisti ja säveltäjä Arttu Takalo soitti XL-yhtyeessä vuosina — ja on julkaissut neljä soololevyä.

Kitaristi Tuomo Dahlblom on kysytty freelancer-kitaristi vuodesta ja soittanut erilaisissa pop- ja jazz-yhteyksissä. Hän on julkaissut kaksi soololevyä ja hänet on valittu Pori Jazzin vuoden taiteilijaksi vuonna Juho Kivivuori on vakiinnuttanut paikkansa Suomen kysytyimpien basistien joukossa.

Kivivuori on opiskellut sähkö- ja kontrabasson soittoa mm. Anders Jormin ja Lars Jansson. Tällä hetkellä Kivivuori toimii aktiivisesti ja monipuolisesti freelance-muusikkona.

Markus Ketola on rumpali ja Sibelius-Akatemiasta vuonna valmistunut musiikin tohtori. Ketola on tehnyt kaksi omaa soolo levyä ja säveltänyt musiikkia elokuviin ja yksittäisille artisteille.

Suvi Uuran C-tutkinto Rakkaus on pesti hulluuteen. Näin kertoo meille Martikaisen Jarkkokin. Miksi meillä on sitten tarve rakastaa — kaikesta tuskasta ja sydänsuruista huolimatta? Tutkinnossani laulan lauluja — jotka kertovat rakkauden vinosta ja vääristyneestä puolesta, pettämisestä — jättämisestä — mustasukkaisuudesta — ikävästä ja kostonhimosta. C-tutkinnon vaatimusten mukaisesti keikalla on edustettuna useita eri tyylilajeja jazzista rockiin ja bossa novasta bluesiin. Hamilton Groove on kuusi henkinen Seinäjokelainen kokoonpano — joka soittaa menevää omaa musiikkiansa tiukalla otteella.

Yhtye julkaisee toisen pitkäsoittonsa Kannattaa siis saapua paikalle — sillä saapumatta et ole paikalla! Luvassa on musiikkia ja muisteluita koko illan. Olet tervetullut nauttimaan hyvistä biiseistä ja nostamaan maljan bluesystävämme muistolle!

Ovet avataan klo Tervetuloa kannustamaan Jyppi kohti mestaruuta. Monday Club klo Siiri tarjoilee akustisen yhtyeensä kanssa rennonletkeää poppia maanantai-illan ratoksi. Mukana on valikoitujen lainakappaleiden lisäksi myös omaa tuotantoa — tervetuloa kuulolle! Marianne Mäki-Uuro Päätökonsertti klo Tervetuloa iloitsemaan alkaneesta keväästä Poppariin afromusiikin polttavassa sykkeessä!

Luvassa on afrikkalaisten naislaulajien tuotantoa sekä ripaus afrobeat meininkiä ja bändin omia sovituksia. Tule ja ota kaverikin mukaan! Popparissa käydään bändikilpailun finaali — jossa tapahtumaan osallistuvat artistilupaukset pääsevät näyttämään taitojaan sekä alan ammattilaisille että yleisölle.

Voittajalle luvassa ilmaista studioaikaa laadukkaalla Studio Musicalla! Finaali on yleisölle maksuton — Popparin ikäraja 18v. Ottakaapa keikan aikainen ajankohta huomioon vapun simoja keitellessänne. Jos menette nukkumaan heti keikan jälkeen — voimia jää seuraavallekin päivälle.

Voiko vappua viettää ilman Purple-musaa? Voi kai — muttei tarvitse. Tarjoilusta vastaavat vähintäänkin monessa liemessä keitetyt ja marinoidut: Edellisestä keikasta mielensä pahoittaneille lohdutukseksi todettakoon — että tällä kertaa Mikko on paitsi nähtävissä — niin myös kuultavissa. Ja saattaapi se Child In Timekin tulla pitkästä aikaa aivan kokonaisuudessaan — jos orkesteri vallan vappumielelle riehantuu. Lavalla uskomaton vappusektio ja kaikennäköistä muuta vipeltäjää!

Heti Suomen avauspelin jälkeen! Mopolla on kaikki avaimet käsissään ottaa paikkansa maamme persoonallisimpien menestysyhtyeiden joukossa.

Lähtökohtana on jazz — mutta kolmikon musiikki ammentaa vaikutteitaan mm. Mopo sai alkunsa vallilalaisessa kapakassa — intuition tuloksena. Yhtyeen jäsenet Linda Fredriksson saksofonit — Eero Tikkanen basso ja Eeti Nieminen rummut perustavat trion ilmaisun luontevan ja hedelmällisen yhteyden löytymiselle. Mopon keikkaesiintymisiin liittyvä ainutlaatuinen kommunikaatio jäsenten kesken perustuu trion kykyyn etsiä suuntia musiikkiinsa toisiinsa luottaen. Edellinen selittää osaltaan yhtyeen energisyyden harvinaisen luontaista laatua.

Mopon potentiaali on huomattu jo mm. Young Nordic Jazz Comets -yhtyekilpailussa — jossa bändi valittiin edustamaan Suomea yhteispohjoismaisen yhtyekilpailun finaaliin Nyt julkaisunsa saava Mopon debyyttialbumi edustaa jazzissa usein tavoiteltua hetken magiikkaa parhaimmillaan. Kallio-Kuninkalassa taltioiduissa sessioissa myös studioyleisöllä oli mahdollisuus olla osana uuden musiikin luomista — kuten käy ilmi esimerkiksi vauhdikkaasti ryöpsähtelevällä kappaleella Metsärukkanen.

Mopon soundin laajuus käy ilmi mainiosti balladi-henkisen Jäähyväislaulun myötä. Keikoilta tuttu yllätyksellisyys on läsnä myös levyllä. Erityisesti lavalla Mopo heijastelee kantavaa ideaansa yhtenäisestä jazz-yhtyeestä — joka kehittää ilmaisuaan rauhallisesti kypsytellen kaikkiin jäseniinsä ja myös yleisöönsä nojaten.

Yhtyesoiton dynamiikka on korkealla Mopon tärkeysjärjestyksessä. Bändi itse kuvailee ilmaisuaan seuraavasti: Osaa tulevista esiintymistä värittää kuvittaja Anna Tahkola — joka on ollut mukana suunnittelemassa myös Mopon tuoreen albumin kannet. Mopon musiikki herää eloon Tahkolan piiroksissa — jotka syntyvät livenä samanaikaisesti musiikin kanssa.

JAO popjazz Päättökonsertti klo Tutkintokonsertti — Karoliina Kontoniemi klo Miika Pelkonen Trio on syksyllä perustettu yhtye. Trio yhdistelee musiikissaan elementtejä pohjoismaalaisesta ja traditionaalisesta jazzista. Kuultavissa on myös vivahteita rockista ja kansanmusiikista. Venla Ruoppilan ja Aapo Niemisen tutkinnot Bändi yhdistelee vapaasti eri musiikkityylejä ja elementtejä rockista — jatsista — popista — funkista jne.

Husbandia voidaan kuvailla monella tavalla — mutta ainakaan se ei hiplaa! Jyväskylässä vastasyntynyt rockmammutinpoikanen The Rivers of Mars antoi sinkuillaan ensimakua Maya-kalenterin viimeisenä vuonna julkaistavalta esikoisalbumiltaan — jolta kahta samalla muotilla valettua kappaletta on turha etsiä. Korporaation kantaisä ja kynämies Antti Seppä pitää kappaleitaan näennäisen joutenolon sivutuotteina eikä usko todellisuuden kuuluvan vahvimpiin puoliinsa.

Dresden Codex viittaa nimellään Maya-intiaanien luvulla kirjailtuun — parhaiten säilyneeseen sekä laajimpaan dokumenttiin Dresdenin koodeksiin Codex Dresdensis — jota opittiin tulkitsemaan keväällä Yhtyeen eteerisen elämänmakuisista kitaravalleista vastaa virtuoosimainen kitarapartio: JYPin mestaruusjuhlissa kohuttua komboa lämmittelee akustisesti Sound of Finland levy-yhtiön tuore kiinnitys Antti Lainas.

Elias Kahila Band tekee historiaa olemalla ensimmäinen pop-yhtye — jossa kitara on korvattu sellolla. Jyväskyläläisen bändin Youtube-kanavalla olevat näytteet ovat herättäneet huomiota ja tuoneet yhtyeelle runsaasti kontakteja ulkomailta. Netissä meininkiin voi tutustua etukäteen osoitteessa www. Soundcraft Demo ammattilaisille Janita Voudinmäki lukiodiplomi keikka. Katja Penttilä D-Tutkinto klo Stinkhorn soittaa vapaalla otteella omia kappaleita joissa voi kuulla vaikutteita mm.

Yhtyeen musiikki tarjoaa korvakäytävähieronnan lisäksi myös tuntemuksia korvatulehduksesta. Kesän aloitukseen ei tätä parempaa musiikkia löydy! Tulkaa siis paikalle — kivan ja jännän äärelle!

Springtime Blues Blues Live! Springtime Bluesissa verevää Chicago bluesia ja nuorten muusikoiden ilottelua Springtime Blues tarjoaa tänä vuonna väkevää Chicago bluesia. Kouvolalainen pitkän linjan muusikoista koostuva Titty Bar Tim Blues Band ammentaa tyylinsä Chicagon bluesklubeilta — joilta yhtyeen jäsenet ovat käyneet hakemassa oppia lukuisia kertoja kuluneiden vuosien varrella. Persoonallinen kokoonpano ei ole kuitenkaan menettänyt kokemuksenkaan karttuessa rehevällä huumorilla ja nuorekkuudella höystettyä — mutta monesti myös kantaaottavaa ja joskus kukkoilevaakin asennettaan esiintymiseen ja musiikin tekoon.

Bändi perustettiin noin kolme vuotta sitten. Ensimmäinen täysipitkä albumi on työn alla — ja ilmestyy vielä ennen syksyä. Titty Bar Tim Heikkilä on bändin laulusolisti — huuliharpisti ja kitaristi. Luvassa on soulia ja r´n´b: Yksi yhtyeen useista solisteista on upeaääninen Jenni Ylätalo. Kiveskives julkaisee esikoispitkäsoittonsa Unterhaltungin kautta myös Keski-Euroopassa syksyllä Kauppojen hyllyiltä levy löytyy Kiveskives on perustettu vuoden lopulla — koska bändin jäseniä houkutteli loikkaus itselleen tuntemattoman ilmaisutavan pariin.

Kosketinvetoinen instrumentaalirock on vienyt Kiveskivestä monille keikkapaikoille niin Suomessa kuin Euroopassa. Viime kesänä tehty Euroopan kiertue piti sisällään festarikeikat Bremenissä ja Pariisissa ja klubilkeikkoja mm. Lontoossa — Liverpoolissa ja Glasgowissa. Ahkerana keikkailijana tunnettu Kiveskives on lavalla ironen pilke silmäkulmassa — keikoilla pidetään huoli yleisön viihtyvyydestä — keikka ilman hymyileviä kasvoja on epäonnistuneen keikan merkki. Studiosessiot vietettiin Turussa MusaMuusa-studiolla sekä vanhan Köysitehtaan tiloissa tammikuun huhtikuun välillä.

Levyn kansitaiteesta vastaa Olli Kiviluoto — jonka käsialaa ovat olleet mm. Oranssi Pazuzun levyjen ulkoasu. Levyn ensimmäiset biisit Posti — Remu ja Budapest ovat kuultavana täällä: Tämä kuusi studioalbumia julkaissut — satojatuhansia levyjä myynyt artisti heittäytyy tuntemattomaan — kun oman bändin sijasta häntä säestääkin keikoilla viisihenkinen naislauluyhtye. Klubia emännöivä Lauluyhtye Viisi on julkaissut kaksi albumia Sony Music — keikkaillut useita vuosia pääkaupunkiseudulla sekä kiertänyt Suomea lukuisilla joulukiertueilla.

Klubi-iltoina luvassa on Viiden setti yhtyeen omaa materiaalia sekä Vilkkumaan hittejä a cappellaksi muunnettuna. Little Boogie Boy klo Hollantilainen rokkaavan bluesin erikoismies Little Boogie Boy palaa yleisön pyynnöstä Jyväskylään! Viime vuoden Blues Live! Ehdottomaan Euroopan blues-eliittiin kuuluva Hein innostui mustan musiikin rytmeistä jo lapsena — ja liidasi ensimmäistä blues-yhtyettään jo varhaisessa teini-iässä.

Bändin kitaristi John Primer kutsui hänet Chicagoon — ja tuolloin alkoi tähän päivään saakka kestänyt ystävyys ja yhteistyö sekä John Primerin — että basisti Nick Holtin kanssa. Edellämainittujen lisäksi Hein on tehnyt lukuisia Euroopan kiertueita myös mm. Mojo Bufordin ja Harmonica Shahin kanssa.

Laajan Chicago-bluesin tuntemuksen lisäksi Hein on hakenut oppia myös Mississippin blues-miehiltä kuten T-Model Ford ja Sam Carr — ja esiintynyt heidän kanssaan sikäläisissä juke jointeissa. Tyttöjen omaa lempparimusaa eli lähinnä laulaja-lauluntekijänaisten Tori Amos — Regina Spektor — Imogen Heap etc tunnelmallista tuotantoa luvassa!

Jyväskylän ammattiopiston musiikin opiskelijoiden työpajat esittävät: Half Apple Turussa syksyllä perustetun Half Applen musiikissa progen ja post-rockin elementit yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla moderniin indierock-soundiin. Yhtye julkaisi erinomaisia arvosteluja niittäneen esikoispitkäsoittonsa Hands That Held Up the Sky viime maaliskuussa ja on hionut uudet biisit timanttiseen livekuntoon — tätä keikkaa et halua missata!

Salaiva Salaivan lentävä miehistö kutsuu kuulijat Tietoisuuden Maailmaan. Aavikon kukat helähtävät auki ja ankkurit nostetaan turhamaisuuksien pintamudasta — kun keula suunnataan syvälle. On jälleen aika antautua Merivirtojen vietäväksi. Ne kuljettavat Atlantikseen- Eeppisimmän kauneuden — ymmärryksen Kehtoon. Avaran ajattelun sanoman saattamisesssa käytämme kirkkaita melodioita ja aina rytmistä kaahausta. Loud´n´Clear heittäytyy intohimolla ja suurella rakkaudella hevimpien rokkiveisujen pariin.

Materiaalia ammennetaan pääasiallisesti ja luvuilta — mutta saattaapa jokunen harha-askel luvulle — tai jopa kuluvallekin vuosituhannelle lipsahtaa. Tarjolla tunnettujen hittien ohella myös hieman vähemmän voimasoitossa olleita helmiä. Mikkosen Samuli kutsuu kaverit aloittamaan illan jamit jazzilla klo 21 alkaen! Soittimet ja Pa käytössäsi. Classic Whitesnake from the early years Pitkästä horroksestaan herännyt Coversnake palaa toivottuna lavalle.

Tauko oli pitkä — vedet syviä ja selviytyminen epätodennäköistä — mutta sitkeän matelijan henki vahva. Se loi nahkansa ja on nyt entistä nälkäisempi — viekkaampi ja voimakkaampi, valmis ja halukas jatkamaan matkaansa — metsästämään rakkautta kaupunkien kylmissä öissä. Näistä on sen laulut tehty: Tämän käärmeen purema ei tapa — se viettelee ja lumoaa. Taattua mielihyvää ja kiihottavan juurevaa jytää vintage-reseptillä.

Tribute to Ella -yhtye esittää unohtumattoman jazzlaulaja Ella Fitzgeraldin tunnetuksi tekemiä kappaleita. Mukana on niin romanttisia balladeita, vauhdikkaita bebop-numeroita kuin lattaritunnelmiakin. Tuttujen kappaleiden uusista sovituksista vastaa yhtyeen taiteellinen johtaja, basisti Mikko Pellinen. Rytmisektion ohella yhtyeeseen tuo lisäväriä kaksi puhaltajaa. Tribute to Ella on kunnianosoitus yhdelle kaikkien aikojen tunnetuimmista tulkitsijoista ja hänen rakastamalleen musiikille.

Turunen piano Mikko Arlin rummut Lisätietoja www. Evil Forces on perustettu löyhähkösti keväällä Jyväskylässä kaveriporukan iltasoitteloiden tuloksena. Tuolloin ei ollut olemassa mitään valmista ideaa bändistä — tärkeintä oli omilla musiikillisilla ideoilla pallottelu ja niiden nauhoittelu. Hiljalleen — oikeastaan vuoden aikana — on kehkeytynyt bändi — joka perustuu edelleen omilla musiikillisilla ideoilla leikittelyyn.

Omia kappaleitakin syntyy — vaikka toiminta ei edelleenkään ole kovin jäsenneltyä eikä soittajien roolit viimeisen päälle organisoituja. Ehkäpä turhan vakavuuden ja professionalismin hylkääminen antaa vapaammat kädet tehdä juuri sellaista musiikkia — josta itse pidämme. Musiikillisia vaikutteita on paljon. Tervetuloa kuuntelemaan menevää soulia, funkia, jazzia ja discoa kun Dj Super Tele tarjoaa illan aikana monipuolisen kattauksen rytmimusiikkia. Eripuolilta maailmaa kerätyt vinyylit tuovat kesäisen tunnelman Popparin lauantai-iltaan, ja luvassa on myös paljon hyvää musiikkia jota et ehkä ole kuullut ikinä aiemmin.

Tule ja tuo kaverisikin, saa tanssia! Jamit aloittaa jami-isännän ryhmä. Jazzia ei soiteta tänään. Isäntänä toimii Mikko Norontaus. Full Blast — uuden ajan bilebändi. Jyväskyläläinen Full Blast räjäyttää viikonloppusi käyntiin uusimmilla hiteillä suoraan rapakon takaa — joskin vähän kotikulmiltakin! Herkkää kuunneltavaa kahden äänen voimin. Jon Gomm on maailman kärkinimiä, Britti-mediassa ja julkaisuissa huomioitu, seuratuimpia akustisen pieksijöitä ja kerryttänyt jo 2 miljoonaa YouTube katsojaa.

Tässä esimerkkiä miehen toiminnasta: Popparin Kesäklubilla Irina Björklund. Super- Marian Jazz Band f. Soittemet ja Pa muusikoiden vapaassa käytössä. Jazz jamit House Band isännöi. Tervetuloa irroittelemaan, joko stagella tai muuten vaan..! Kaksikko on soittanut yhdessä kymmenisen vuotta ja julkaissut kolme LP: Ahkerasti keikkaileva yhtye on esiintynyt lukuisilla festivaaleilla, mukaan lukien Pori Jazz, Puistoblues, Imatra BB-festivaalit, Provinssirock, Ilosaarirock jne.

Ulkomailla esiintymisiä on ollut Ranskassa, Venäjällä, Saksassa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa missä yhtye esiintyi suurilla South by Southwest-festivaaleilla Yhteistyötä on tehty mm Palefacen ja Jonna Tervomaan kanssa, nämä kaksi sekä Yrjänä Sauros ovatkin mukana uusimmalla Third-albumilla.

Satunnaisia yhteiskeikkoja on myöskin takana eräiden muiden artistien kanssa. Kaksikon musiikkia kuullaan myös Mika Kaurismäen Veljekset-elokuvassa Huolimatta vähäisestä miehityksestä yhtye kuulostaa täydeltä bändiltä mikä johtuu pitkälti vanhojen Hammond-urkujen muhkeasta soundista. Sävellykset ovat omaa tuotantoa ja niihin on otettu vaikutteita laaja-alaisesti mitään tyylilajia tai ilmansuuntaa kaihtamatta.

Eräs avainasia on kuitenkin tanssittavuus. Rhythm guitar, vocals — Big E. Nuo energiaa ja luomisvoimaa tihkuvat muusikot avaavat tämän hyvän mielen jami-illan, jossa tyyli on vapaa ja genrenä musiikki. Jyväskyläläislähtöisiä ja täällä soittavia lahjakkaita muusikoita on paljon ja se on kansallisesti, jopa kansainvälisestikin tunnustettu asia. Jos tunnistat itsesi tästä tekstistä, olet osa ihmisjoukkoa joka haluaa positiivisen viban ja kollektiivisen kasvun yhdistyvän.

Tämä filosofia konkretisoituu ryhmän esiintyessä tapahtumissa, klubeilla ja ulkona Soul Valpio — rap, laulu Lauri Kallio — kitara Johannes Sarjasto — alttosaksofoni Petri Jaakonaho — basso Joonas Leppänen — rummut Liput 2 euroa. Marian Petrescu and Mihai Petrescu. Suomen lumonnut bossa novan tulkki nyt Jyväskylän Jazzbar Popparissa! Pori Jazz kirjoittaa Marciasta näin: Bossa nova, samba ja pienimuotoinen jazz ovat hänen tyylinsä peruskivet. Niiden varassa lepää Marcia Lisboan ihastuttava debyyttialbumi Nós e o Rio.

Sen tunnelmallisen kokonaisuuden kruunaa Marcian karismaattinen ääni ja hengityksen helppoudella sujuva fraseeraus. Luvassa on siis kaunista maailmanluokan musiikkia, jossa yhdistyy brasilialaiset harmoniat, afrikkalaiset rytmit ja jazzin universaali sulokkuus.

Sen lisäksi he ovat luoneet, ylläpitäneet ja kehittäneet Jyväskylän musiikkikulttuuria jo yli 20 vuoden ajan. Bändi joka ei esittelyjä kaipaa! Jämäkkää soittoa ja takuu varmat bileet. One night in Africa. Pape Cisse ja Mama Africa Jkl järjestää: One Night in Africa Yksi senegalilaisen tanssin tämän hetken vaikutusvaltaisimmista nimistä, Pape Moussa Sonko, esiintyy Popparissa la Pape Moussa Sonko on esiintynyt lukuisissa eri tanssiryhmissä, mutta Ballet National du Senegalissa hän kohosi nopeasti tanssitähden asemaan.

Hän on ollut mukana mm. Mama Africa Senegal on perinteistä länsiafrikkalaista tanssia ja musiikkia esittävä yhtye. Mama African ammattilaisrumpalit ja tanssijat ovat saaneet koulutuksensa Senegalin parhaimmista tanssikouluista ja he ovat esiintyneet myös lukuisten muiden yhtyeiden kanssa useissa maissa. Welcome to a colourful and energetic spectacle with our international guests! Keikka alkaa klo Jyväskylässä vastasyntynyt rockmammutinpoikanen The Rivers of Mars julkaisee Awakening -biisiin kuvatun videonsa Popparissa 1.

Video ammutaan tykillä valkokankaalle paikan loistokkaan äänentoistojärjestelmän saattelemana ennen keikkaa. Tuotos on ote Maya-kalenterin viimeisenä vuonna julkaistavalta Love.

Awakening -esikoisalbumilta kaupoissa Kyseinen kiekko on ennakkomyynnissä julkaisua edeltävillä keikoilla, kuten Popparissa 1. Positiivista energiaa koko musiikillisella olemuksellaan hehkuvan combon komppiosastolla meuhkaa elastisen dynaamisesta groovestaan maan kuulu Jaakko Tabell sekä munakkaan herkästi tyylittelevä basso-taiteilija Petri Jaakonaho. Kun rakkaasta harrastuksestaan, tupakoinnista, tinkimättömän Antti Sepän teräksinen tenoriääni kantaa, kuin kiimaisen kukon kutsu kuulaana kevätaamuna, on stadionin katkuinen epookkispektaakkeli valmis.

Eri puolilla valtakunnan mediaa on bändiä ehditty vertaamaan Interpoliin, Mobyyn, U2: Bändin soundissa on siis oltava jotain todella uniikkia — ehkä tuttuakin. Partion virallinen musiikkityyli on raahelais-ugrilainen rannikkomusiikki. Awakening -albumin on miksannut Hiili Hiilesmaa Him, Apocalyptica etc. Yhtyeen tulevia ja menneitä keikkoja: Tanssisali Lutakko, Jyväskylä JYPin mestaruusjuhla, Jäähalli, Jyväskylä 9.

Club DA14, Hyvinkää Yläkaupungin Yö, Jyväskylä 1. Jyväskylän Kesä, Jyväskylä West Coast Billiard, Kokkola Nuclear Nightclub, Oulu Singlet kuultavissa kotisivuilla: Rautainen instrumentaaliyhtye Electric Pisara soittaa progeklassikoita King Crimsonista Wigwamiin, kunnon känkkäilyistä liitäviin huljutteluihin. Keikkabussimme osallistuminen ralleihin hylättiin jo hurjan maineensa perusteella, joten ralliviikonlopun ajan Popparin lavalta parhaat biisit ja tiskiltä parhaat juomat.

Repertuaariin kuuluvat ihanat jazz klassikot. Steve Guyger on nykypäivän bluesharpistien ja -laulajien joukossa ´hyvin säilytetty´ salaisuus, sillä hän on maailmanlaajuisen kiertämisen sijaan lähinnä keskittynyt hankkimaan elantonsa keikkailemalla lähellä kotiaan Philadelphiassa.

Guyger on kuitenkin eräs harvoista vielä vaikuttavista perinteisen Chicago Bluesin tulkitsijoista, joka on imenyt oppinsa suoraan tyylisuunnan avainhahmoilta. Guyger soitti muun muassa vuosikausia legendaarisen Jimmy Rogersin bändissä. Muddy Watersin ensimmäisen Chicago-bändin kitaristina; tuossa kokoonpanossa soitti harppua myös legendaarinen Little Walter.

Omalla soolourallaan tänä vuonna 60 vuotta täyttävä Guyger on julkaissut joukon laadukkaita levyjä, ollut mukana suosituilla Blues Harp Blowout —kiertueilla ympäri Yhdysvaltoja ja ollut myös ehdolla parhaaksi huuliharpistiksi Blues award —äänestyksissä. Guyger on erittäin vahva laulaja, joka heittäytyy täysillä mukaan esitykseensä. Huuliharpistina hän perustaa tekemisensä vähäeleisen tehokkaaseen ja tunteikkaaseen soittoon, jonka taustalla on ilmiömäinen osaaminen.

Guyger on tehnyt Tomi Leinon kanssa yhteistyötä vuodesta alkaen Suomen-vierailujen ja yhteisen levyn merkeissä. Guygerin ja Leinon yhteinen kiinnostus perinteiseen bluesiin takaa saumattoman yhteistyön Tomin tukiessa Guygerin harppua maukkaalla kitaroinnillaan. Ryhmän täydentää tukevasti ja svengaavasti soittava komppikaksikko, Jaska Prepula bassossa ja Mikko Peltola rummuissa.

Mika Nuorva ja Usvaliitto-orkesteri. Keskisuomalainen laulaja-lauluntekijä Mika Nuorva on jo pitkään liikauttanut kuulijoidensa tuntoja ihmisystävällisillä lauluillaan, joiden puhuttelevat tekstit ja niitä osuvasti tukevat sävellykset ovat käyneet monille tutuiksi laulukirjoista, keikoilta ja etenkin radiokanavilta. Keikkakokoonpanossa on mukana jyväskyläläisille tuttuja muusikoita: House Band isännöi jameja. Uudet musiikinopiskelijat tervetuloa klo Kappaleet ovat Olli Moilasen sävellyksiä, joista osan on sanoittanut Eeva Lietonen.

Molemmat orkesterin jäsenet rakastavat afrikkalaista ja brasilialaista musiikkia. Fiilistely ja yhteiset jamit on tuottanut kourallisen kappaleita, joita duo soittaa ennen pientä taukoa, kun Olli lähtee Afrikkaan muutamaksi kuukaudeksi! House Band isännöi jameja: Jameja isännöi ja avaa: Korvaava keikka on torstaina Voit tulla korvaavalle keikalle ennakkoon ostamallasi lipulla tai saat lippurahat takaisin baarilta.

Harjumaa on Jyväskylässä keväällä perustettu nelihenkinen orkesteri, jonka musiikki soljuu rock-henkisen polveilevissa vesissä höystettynä suomenkielisillä sanoituksilla. Mielenkiintoisen yhtyeestä tekee oivaltavien sävellysten sekä energisen live-esiintymisen lisäksi se, että bändissä vaikuttaa kolme tasavertaista biisinkirjoittajaa ja solistia.

Muutaman keväällä soitetun lämmittelykeikan jälkeen on aika laittaa täysi höyry päälle! Tästä se lähtee, tervetuloa mukaan! Nyt hän palaa Popparin lavalle viiden vuoden tauon jälkeen. Kuulas ääni, rehelliset biist, tunteikas tulkinta ja upea bändi. Jyväskyläläisyhtye esiintyy kotikaupungissaan ensimmäistä kertaa tammikuun jälkeen.

Luvassa rutkasti ennenkuulematonta musiikkia syksyllä julkaistavalta ensilevyltä. Perinteiset soittimet on vaihdettu matkalaukku-rumpusettiin, sopraanosaksofoniin, kitaraan ja kilistimiin ja kolistimiin! Lauantaina on syytä tulla Poppariin, humpalle! Laulaa ja tanssia saa ja pitää! Sepän lukion musiikkiprojektikurssi esiintyy. Yhtyeen ensimmäiset keikat uudella kokoonpanolla heitettiin toukokuussa , joista esimerkkinä esiintyminen Yläkaupungin Yö — kaupunkifestivaalien Sohwi Areenan viimeisenä.

Blow koostuu neljästä jäsenestä, jotka ovat lähtöisin Yhdysvalloista, Virosta ja Suomesta. Yhtyeestä on hioutunut vuosien aikana ammattimainen ja vakuuttava ryhmä. Tällä hetkellä Blow nauhoittaa EP: Alison USA — laulu Pasi — kitara, säv. Jyväskyläläinen LaSouline vaikutti olemassaolollaan luvun alussa, teki yhden pitkäsoiton ja lukuisia keikkoja läpi Suomen.

LaSoulinen kokoonpano vuonna Kitara, laulu Antti Mieskonen: Timo Lassy julkaisee kolmannen albuminsa syyskuussa Italialaisen Schema Recordsin kautta julkaistavan In With Lassy -levyn julkaisua juhlitaan keikkarintamalla lokakuussa.

Suomen seuratuimpiin jazz-artisteihin kuuluva saksofonisti Timo Lassy julkaisee kolmannen albuminsa Albumia edelsi Scheman uuden vinyylisinglesarjan aloittanyt julkaisu Teddy the Sweeper, joka näki päivänvalon kesäkuussa. In With Lassy -albumin julkaisua juhlistetaan syksyllä keikkojen merkeissä sekä Helsingissä että muualla Suomessa.

Singlen molemmat puolet tarjoilevat juurevan lihaisasti svengaavaa jazzia, jossa Lassyn osaava kvintetti pääsee loistamaan kaikilla osa-alueilla. Lassyn terävä biisikynä ja kansainvälisen huipputason instrumentalistit tekevät kokonaisuudesta ajattomalla tavalla tuoreen. Koko albumin matkalla Lassyn ja kumppaneiden pakista löytyy myös runsaasti nyansseja ja albumin päättää komeasti balladiklassikko The Good Life.

Bändiliideri Lassy on saavuttanut vankan maineen maamme seuratuimpiin lukeutuvana jazz-artistina kahden edellisen levynsä myötä. Viimeaikaisiin huippusaavutuksiin saksofonistin saadessa noteerauksen ainoana suomalaisjazzarina maailman arvostetuimman jazzlehti Downbeatin kriitikkoäänestyksessä. Lassy noteerattiin nousevana kykynä kategoriassa Rising Stars. In With Lassy saa julkaisunsa sekä CD-muodossa, että komeana vinyylipakettina, johon kuuluu myös koko albumin sisältävä latauskoodi ja näyttävä juliste.

Lisäksi albumi tulee saataville digitaalisesti mm. Koko albumin tuotanto musiikista valokuvien ja konseptisuunnittelun kautta kansiin on We Jazzin käsialaa. Yhtiö myös vastaa Suomen-julkaisun toteuttamisesta italialaisen Scheman huolehtiessa julkaisuasioista muualla maailmassa. Timo Lassy Band juhlistaa syksyllä albumiaan yhä kasvavan kiertueohjelmansa puitteissa. Dubrovnikin julkaisutapahtumien liput ovat myynnissä Tiketissä. The album went platinum in Finland and spent a record 17 weeks at the number one spot.

The band have released 7 albums. Paul is now a very active songwriter and now works with top writers and producers in Scandinavia. He works from his studio in Helsinki. Jyväskyläläinen hip hop- yhtye Grannies Smoking Pipes rikkoo musiikkigenren rajoja sekoittaen soittoonsa jazzia ja funkkia — esikuvinaan mm.

The Roots ja Tulenkantajat. Saksofonien, vibrafonin, koskettimien, bassokitaran ja rumpujen soidessa voit nauttia taidokkaasta jamittelusta, energisestä räpistä ja mukaansa tempaavasta livemeiningistä. Uutta ja vanhaa, tuttua ja turvallista, vierasta ja vaarallista! Oula Karppinen — sax. Entä miltä kuulostaa Pyramid Boogie?

Hyvältä, sillä tämä trio on jo saanut kulttimainetta. Debyyttialbumi kantaa bändin nimeä ja se julkaistiin vinyylinä. Levyssä on kuultu lempeän boogien lisäksi kantrin sävyjä, mielleyhtymiä on tullut mm.

Caleen ja laulusta 22 Pistepirkkoihin. Ehkä olet törmännyt bändin jäseniin Kolmannen Maailman- palon tai Räjäyttäjien keikoilla. Mutta nyt nähdään Klubilla ja Aamulla Rautatieasemalla!

Kaikki soitto- ja laulutaitoiset mukaan! Ashton on raju esiintyjä ja vahva tulkitsija. Hän aloitti kitaran soiton vuotiaana. Esiintymistä on kuvattu brutaaliksi ja raja-aitoja kaatavaksi. Ashtonia on verrattu Rory Gallagheriin, joka on miehen idoli. Uusi levy Radiogram ilmestyy tänä syksynä.

Levyllä on vierailijoina mm. Ashton rakastaa esiintymistä ja kiertämistä. Show ei jätä kylmäksi. Haavisto on loistava kitaristi, harpisti ja laulaja, joka myi sydämensä bluesille jo teini-ikäisenä. Hän on yksi kotimaisista blueshuipuista. Bändi edusti Suomea European Blues Challenge —kisoissa viime maaliskuussa. Haavisto on esiintynyt lukuisten ulkomaisten bluestähtien kanssa kuten Lurrie Bellin, Otis Grandin ja Sharon Lewisin kanssa.

Tamperelainen tuore tuttavuus SupraFonics on pirteä juurihoito, joka sekoittaa ennakkoluulottomasti bluesia, soulia, rock´n´rollia, kantria ja latinalaisrytmejä. Trio vannoo svengin nimeen. Tavoite on täyttää menevällä musiikilla tanssilattia.

Jos et ole koskaan tanssinut Hindustanyan Boogieta, nyt on sen aika. Ennakkoliput Popparista tai Nikolainkulman Lipunmyynnistä ja Lippupisteestä. Alunperin Keskisuomalainen Viitasen Piia kävi yhtenä syksynä Nepalissa ja osti sieltä Venus -nimisen kitaran. Koska Katmandussa ei ollut sähköjä iltaisin, Piia meni talon katolle ja opetteli soittamaan Veenuksella lauluja. Samalla he tekivät levyn, joka julkaistiin c-kasettina talvella , jota juhlittiin myös Popparissa!

Tervetuloa sitä kanssamme juhlimaan, ja ehkä aivan uusiakin lauluja kuulemaan! Lauluntekijä kuuli lauluäänen, joka sopi pöytälaatikkobiiseihin kuin nenä päähän. Ympärille löydettiin osaavat soittajat ja syntyi Usvalo, jonka kappaleissa on kuultavissa niitä elämän hetkiä, kun biisit syntyvät voimakkaista tunnetiloista ja purkautuvat sanoiksi ja säveliksi.

Biisintekijä on ammentanut vaikutteita mm. Aavikon kukat helähtävät auki ja ankkurit nostetaan turhamaisuuksien pintamudasta, kun keula suunnataan syvemmille raikkaille vesille. On tullut aika antautua Merivirtojen vietäväksi. Ne kuljettavat Poppari in. Luvassa arkistojen helmiä sekä uudempia takuutanssittajia. Orkesteri siis täyttää 14 vuotta ekasta keikasta nyt lokakuussa Jotkin kappaleet ovat ns. Color Dolor Energiaa, kauneutta, rytmejä ja punkkia — niistä on Color Dolor tehty. Stina Koistisen luotsaama Color Dolor soittaa musiikkia joka shamaanin lailla parantaa kuulijaansa.

Color Dolor soittaa Helsingin levyjulkkari keikan Image klubilla Korjaamolla. Image lehti tekee lokakuun lehteen jutun Color Dolorista ja levyjulkkarikiertueen keikoista. Helsingistä kotoisin oleva yhtye koostu ammattimuusikoista, jotka vaikuttavat lukuisissa muissa yhtyeissä. Xenian juuret ovat vahvasti jazzissa ja improvisaatiossa, nämä yhdistäen pop-musiikkiin soitettuna sitralla ja rummuilla, saadaan ainutlaatuinen kokonaisuus.

Xenia Kriisin on nimitetty Ruotsin Nöjesguidenin nousevaksi artistiksi vuonna ja hän on ollut kiertueella Saksassa asti. Esikoisalbumi julkaistaan syksyllä Jazzjamit tulee avamaan tänään: Yhtyeen esittämä materiaali perustuu soittohetkessä tapahtuvaan luovaan improvisointiin sekä soittajien väliseen mahdollisimman kuuntelevaan ja reagoivaan kommunikointiin. Yhtyeen ohjelmisto koostuu pääasiassa jäsentensä omista sävellyksistä, joka edustaa tyylillisesti rohkean mielikuvituksellista, herkkää ja yllättävää free jazzia.

Maaliskuussa kahdella keikalla äänitetty livelevy julkaistaan. Suomalaisen jazzin legenda on monivaiheisella urallaan tehnyt aktiivista yhteistyötä mm. Vuonna Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnolla palkittu Aaltonen on tuttu myös mm. Hän on jo 20 vuoden ajan toiminut New Yorkissa rumpalina ja säveltäjänä. Free Control-yhtyeen perustajajäsenenä sekä Kurkirku- yhtyeestä ja Johanna Iivanainen duosta. Laajan soundivalikoiman omaava kitaristi-säveltäjä on Nordic Trinityn alullepanija.

Hän on esiintynyt mm. Palkittiin Jazz Emmalla vuoden parhaana kotimaisena jazzlevynä. Mikko on esiintynyt kansainvälisen Tales-yhtyeen kanssa Itävallassa ja Marokossa sekä muiden yhtyeiden kanssa Ruotsissa ja Liettuassa festivaaleilla ja klubeilla.

Valittiin yhdeksi parhaista jazzlevyistä amerikkalaisella All About Jazz-sivustolla www. Soitamme niin legendaarisia luvun hittejä, kuin Greatest Hits materiaalia luvultakin, unohtamatta kuitenkaan yhtyeen studioalbumeilla piileviä helmiä, jotka tekivät Queenistä monipuolisen jayllätyksellisen bändin. Solistina häärii Voice of Finlandissakin menestystä niittänyt Toni Hiltunen ja yhtyyeen muu kokoonpano koostuu helsinkiläisistä pitkänlinjan muusikoista.

Dj aloittaa klo Kesällä mainetta ja iloa niittänyt CY: Jos tunnistat itsesi tästä tekstistä, ole t osa ihmisjoukkoa joka haluaa positiivisen viban ja kollektiivisen kasvun yhdistyvän. Tämä filosofia konkretisoituu ryhmän esiintyessä Popparissa kuukausittaisella klubillaan. Juuso Raatikainen on yhtä kuin rummut. Lauri Kallio, boogie ja kitara ovat voittamatonta nautintoa kuulla ja nähdä! Me olemme alati elävästi etenevä ryhmä. Kenties sinä liityt mukaamme?

Tämä kaikki syntyy silmiesi edessä ja korviesi kuuloetäisyydellä. Antti Heerman ja Ville Ojanen esiintyvät konsertissa, jossa yhdistyy maalais- ja kaupunkilaishiiri tunnelmissa jazz- ja kansanmusiikki.

Molemmat viulistit ovat tahoillaan tehneet mittavan uran ja tätä yhteistä ja omaperäistä kokonaisuutta on juonittu kuosiin jo pidemmän aikaa. Konsertin kappaleet ulottuvat Ojasen soolotuotannosta aina Heermanin valitseminen vinksahtaneisiin jazzjenkkoihin.

Viulu ja alttoviulu Osmo Blomqvist: Kitara, busuki,mandoliini Juha Kujanpää: Ennen ja jälkeen keikan levyjä pyörittää DJ Super Tele. Luvassa uudenmpaa ja vanhempaa rytmimusiikkia. TakeAway on energisten nuorten jyväskyläläisten muusikkojen kollektiivi, jonka lavaolemisen keskipisteenä toimii 5 naislaulajan vankkumaton energia tuettuna vahvan rytmiryhmän groovella.

Yhtyeen ohjelmisto rakentuu ja luvun taitteen hiteille, joista jokainen joraaja löytää omat tajunnanräjäyttäjänsä. Tuttuja ja tarttuvia biisejä tuoreesti sovitetulla, mielenkiintoisella tatsilla. Tule lauantai-illan huumaan bailaamaan, ja anna hyvän menomusan viedä sut mukanaan mahtaviin fiiliksiin!

Blues Live isännöi jameja. Illan lipputuotto Blues Live ry: Lava on kaikille Bluesin soittajille vapaa. Hector Lepe Jazz Band. The band plays from bebop passing through the complex afro-cuban rhythms to their own compositions while seeking a dynamic and energic approach to jazz music.

Evil Forces soittaa tunnelmallista americanavivahteista indie-folkrockia. Kuusihenkinen yhtye on uudehko ilmestys Jyväskylän musaskenessä, mutta yhteisiä säveliä on hiottu jo parisen vuotta treenikämpän uumenissa. Bändin harvoilla keikoilla yleisö onkin saanut hieraista silmiään ja korviaan, missä moinen orkesteri onkaan piileskellyt.

Nimi viittaa viime vuosisadan alun lentäjäsankariin, biisitkin aika ajoin. Yhtye on julkaissut kaksi pitkäsoittoa ja kolmas on tulossa tänä vuonna. Alun alkaen huumorimielellä kokoon laitettu tiivis muusikkonelikko — Siiri Kangas, Miikka Mäkitalo, Ilkka Kainulainen ja Samu Paananen — heittää tällä hetkellä keikkaa ympäri maata, nostaa kansan menofiilistä, tulkitsee kovia hittejä omaan uskolliseen tyyliinsä ja tuottaa uutta, omaa musiikkiaan.

Coverit ovat Siirin ja boogie-poikien ohjelmistossa tehokeinoina sillä oman musiikin voimin voidaan jo heittää keikkaa. Omien biisien vetovoimaan luotetaan, sillä niissä tosiaan on imua. Ajatus nelikon yhteissoitolle syttyi vuoden lopulla Jyväskylän Popparin jameissa. Jo tammikuussa kasassa oli yhtye, joka lähti kieli poskessa kokeilemaan, millaista musiikkia syntyy, kun rummut korvataan beatboxauksella. Vähitellen yhteinen musiikki on saanut tuulta alleen, ja nyt kokoonpano on ehtinyt valloittaa keikkalavoja ympäri Suomea aina Lapin hiihtokeskuksista Porin Jazzeille ja Kaustisten kansanmusiikkifestivaaleille saakka.

Alkukesästä nelikko julkaisi myös ensimmäisen yhteisen EP: Levyt myytiin käsistä hetkessä. Beatboxaaja Samu, kitaraa soittava Ilkka, basisti Miikka ja yhtyeen solisti Siiri muodostavat viihdyttävän kokoonpanon, jonka monipuolinen musiikkitausta näkyy mielikuvituksellisessa sovitustyössä.

Nyt bändiä on verrattu jo brittiläiseen Jamiroquai-yhtyeeseen, joka tunnetaan taitavasta funkista ja soulistaan. Tarinalliset biisit huokuvat hyvää henkeä. Seuraavana voidaan odottaa kokoonpanon ensimmäistä albumia, joka tulee ulos vuoden alussa.

Luvassa poikkeuksellisen sielukasta soulia! Yhtye tulkitsee omaan tinkimättömään tyyliinsä mm. Yhdessä yhtyeensä kanssa hän on Jukka Ässä. Bändin pop-musiikki on m odernia — ja samalla ajattoman kaunista. Kappaleista kuplii vilpittömyys, raikkaus, avoimuus ja aitous.

Jukka Ässä ei yritä pakonomaisesti olla, vaan on täysillä ja maanläheisesti itsensä. Lauluissa hämmästellään suurta maailmaa, ylistetään rakkautta ja etsitään arjesta kauneutta. Ratkaisuun todennäköisesti vaikutti se, että orkestereilla oli yhteinen manageri.

Petri "Berryman" Bergmanin ja Antti "Bullet" Lehtisen muodostama ragtime-, Piedmont- ja songsterbluesperinteitä ylläpitävä nurmijärveläisduo. Jari Tolvanen Blues Bears. Eeva-Kaarina "Big Bertha" Järvimäki: Tortilla Flat -yhtyeen ja vuosina toimineen The Bulldozers -instrumentaalikokoonpanon ohella Big Bertha eli Eeva-Kaarina Järvimäki soittaa harmonikkaa mm.

Saarijärvi-Jyväskylä -akselilla operoivan bluestrion liiderin Hemmo Hirvosen ensimmäinen soololevyprojekti ilmestyi alkusyksyllä Vuonna perustetun, konkarimuusikoiden muodostaman dixieland-ryhmän solistina toimii mm. Jyväskyläläinen The Steeples voitti vuonna Linnanmäellä kitarayhtyeiden Suomen mestaruuden. Vokalisti Benny Hermansson tarttui yhtyeen mukaan Helsingistä. Vuonna perustettu helsinkiläisyhtye on kehittynyt energisen urku-grooven parista syksyllä kokoonpanoon liittyneen uuden solistinsa Julia Eklundin myötä kohti pop-vetoisempaa ilmaisua.

Vuonna perustettu bluesyhtye. Wild In The Jungle. Ray Needs A Mojo Hand. Do The Right Thing. Keväällä Topmostista eronneen Gugi Kokljuschkinin ja seuraavana vuonna hajonneesta Soulset-bändistä tulleen Paroni Paakkunaisen luotsaama Jethro Tull -henkinen progekokoonpano.

Helsinkiläinen vuonna perustettu trash-punk-blues-garage-duo Mr. Rajoitettu kappaleen painos —. Vuodesta toiminut seinäjokelainen bluesrock-trio, jonka kaikki jäsenet toimivat myös vokalisteina. Mustiolainen deltabluesia, Hound Dog Tayloria ja Fat Possum -saundia omannäköisekseen sekoitukseksi jalostava bluesyhtye aloitti luvun puolivälissä nimellä Black River Blues Band kokoonpanolla: Whatcha Do — Jukka Juhola: Nykyisin Nashvillestä, Tennesseestä käsin vaikuttava Harry Fontana on julkaissut omalla soolourallaan omakustanteiset cd: Get Out Of The Car.

Keväällä Oulussa George Thorogood -tribuuttina perustettu kokoonpano, jonka keulahahmo Erkki Lassila muistetaan mm. Suonenjoella vuonna perustettu lattari-, jazz- ja pop-sävytteistä suomenkielistä bluesia esittävä yhtye.

Laulusolistien Joppe Palovaaran ja Minna Hirvijärven sekä sävellystyöstä 1. Seppo "John Lee" Ulmanen: Petäjävedellä vuonna perustettu suomenkielistä bluesia esittävä yhtye. Freddie King ja Fabulous Thunderbirds. Kitaristina aloittaneen, mutta vähitellen huuliharpistiksi siirtyneen Olli Ontrosen s.

Bluesologyksi kokoonpano vakiintui vuonna Keväällä Ontronen soitti viiden kuukauden ajan Otis Grandin yhtyeessä Englannissa. Vuodesta lähtien Ontronen on myös johtanut vaihtoehtoisimmille blues-urille kulkeutunutta Mighty Shitty -yhtyettään. LP X Teldec 6. Laulosolistiksi yhtyeeseen liittyi Jim Pembroke, jonka Pems-kokoonpanossa sekä Wallin että Groendstroem olivat aikaisemmin soittaneet.

Rumpaliksi bändiin tuli Edward Vesala ja toi mukanaan alttosaksofonisti Eero Koivistoisen. Pian rumpalin paikan otti kuitenkin ensin Raimo Rautarinne maaliskuun lopulta toukokuun puoliväliin ; samanaikaisesti Rautarinne soitti myös The Roostersissa ja lopulta Ronnie Österberg ex-Islanders.

Groundstroem erosi yhtyeestä keväällä ylioppilaskirjoitusten johdosta saaden korvaajakseen Pekka Sarmannon. Pembroken jättäydyttyä kokoonpanosta solistiksi ryhtyi Mosaic-yhtyeestä tullut Frank Robson. Eero Koivistoinen erosi yhtyeestä kesällä ja lopullisesti Blues Section oli historiaa syksyllä , kun Sarmanto lähti armeijaan. Frank Robson puolestaan muutti takaisin Englantiin, mistä palasi vuonna Groundstroemin perustamaan Tasavallan Presidenttiin. Laulu Entiselle Armeijalle — taustalla Eero Koivistoinen: Laulaja Timo Turpeisen ja kitaristi Ilkka Rantamäen pääkaupunkiseudulla luvulla operoinut bluesyhtye.

Seinäjoella kesällä perustetun bluesrock-yhtyeen keskeisiä innoittajia ovat mm. Stevie Ray Vaughan, Dr. Feelgood ja John Mayall. King laajeni nelimiehiseksi vuonan , kun kitaristi Antti Ahlgrenin, harpisti Ari Toivosen ja rumpali Rimo Järvisen rinnalle kokoonapanoon liittyi basisti Joni Aven.

Johanna pulkkinen bb grand fuck auto without registration -

Rumpaliksi bändiin tuli Edward Vesala ja toi mukanaan alttosaksofonisti Eero Koivistoisen. Talvipuutarhaan — Inna Liskon D-tutkinto klo Vuoden tienoilla yhtyeen johtohahmot Marjo Leinonen s. Anders Jormin ja Lars Jansson. Joonaksen ja Suvin muodostama duo Räsynukke syntyi elokuussa puistojamien seurauksena. Louhivuori tunnetaan oman Oddarrang-yhtyeensä lisäksi esimerkiksi eurooppalaisen jazz- legendan Tomasz Stankon ja kotimaisen Ilmiliekki-kvartetin rumpalina. King laajeni nelimiehiseksi vuonankun kitaristi Antti Ahlgrenin, harpisti Ari Toivosen ja rumpali Rimo Järvisen rinnalle kokoonapanoon liittyi basisti Joni Aven. Siiri tarjoilee akustisen yhtyeensä kanssa rennonletkeää poppia maanantai-illan ratoksi.

0 thoughts on “Johanna pulkkinen bb grand fuck auto without registration

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *