video nuru massage suomi hieronta

Onko kukaan käynyt tallinnan hedone nimisessä paikassa? Tarjolla on eroottista hierontaa. Eli mitä se tarkottaa. Kiihottavaa mutta ei kuitenkaan kosketa paikkoihin? Kun se on myös naisille onko hieroja mies? Ainakin paikka on julkinen eikä salakapakka. Hieronnassa keskitytään pääasiassa jalkoihin ja selkään, mutta luonnollisesti otetaan huomioon konkreettisen asiakkaan toivomukset ja ongelmat, joihin kiinnitetään enemmän huomiota.

Toinen puoli ajasta käytetään eroottiseen hierontaan. Hieronta on jokaisella ihmisellä erilaista, sillä tuntemuksemme ja toivomuksemme ovat erilaisia. Hieronnan yhteydessä voidaan käyttää myös apuvälineitä. Hieronta päättyy orgasmiin, joka saattaa olla myös molemminpuolinen. Tavoitteena on saavuttaa koko elimistöön mielihyvän ja rentoutuminen tunne ja vapautua jännityksistä. Ja kun molemmat käyvät ensin testissä ja pilleri toimii, ei tarvitse murehtia taudeistakaan.

Paljon mukavampi olla omien vällyjen välissä oman kullan kanssa kuin jossain ankeassa kopissa ties minkä tautien seurassa. En tiedä olenko liian konservatiivinen, mutta minun mielestä oman kullan kainalossa on kivointa.

Ikinä en maksaisi sellaisesta, mikä on huonompi kuin ilmainen! Vaikka tässä nyt puhutaan thaihieronnasta, niin voihan se oma kulta olla minkämaalainen vain, vaikka suomalainen ihana nainen. En moiti mutta , Itse olen käynyt usein thaihieronnassa Thaimaassa. Mutta viimeinen kokemus oli järkyttävä. Oli mies puolinen hieroja. Olin varannut nimen omaan thaihierontaan ajan, kun tuputtivat ölyhierontojakin.

No kaikki alkoi ok, niin kuin ennenkin, mutta nyt hieroja yritti mennä salakavalasti pikkupöksyihin. Kielsin ja otin hänen käden pois. Sitten mies jatkoi hierontaa, kun mentiin käsiin tunsin kädessäni kovaa ja otin käteni pois.

Sitten hieroja kysyi jotain, en ymmärtänyt, mitä hän kysyi. Hieronta jatkui ihan normisti ja ajattelin, että meni perille, mutta ei, yritti hieroa rintoja ja taas kielsin. Normisti minulta ei ole vatsaa hierottu, mitta tämä hieroi tai kohti vatsaa heti kunnolla, että kipeää kävi. Lopuksi liskoja hieroessa tajusin, että yrittää kokoajan vartaloaan pitää vasten, hyi kaikkiaan. Olin todella vaivaantunut ja en uskaltanut nousta pöydältä ja marssia tieheni. Olisin pian minään joutunut itse.

En ymmärrä mikä on homman idea, eikö asiakkan pitäisi haluta seksiä, eikä hierojan. En ikinä mene enää mies hierojalle. Olisin ollut kyllä viisaampi jos olisin lukenut tällaisen ketjun ennen hierontaa.

Olikohan vatsan runnominen kosto, kun ei homma edennyt niin kuin olisi hieroja halunnut. Minä astun ovesta sisään ja kysyn paljonko seksi maksaa. Hän sanoo ja minä siihen, että Hän sanoo ok, kaikki vaatteet pois. Sitten hän imee kaluani, kun minä katselen pornoelokuvaa vatsan päällä olevasta läppäristä. Sitten panen häntä, kiitän, puen päälle. Hän antaa karkin taskuun ja poistun. Kirjoittajat antavat kovin ruusuisen kuvan thai-hieronnan ajoista.

Olen kokeillut kyseisiä hierontoja neljä kertaa ja se riitti. Jokaisena kertana sain hierontaa noin 3 - 5 minuttia.

Sen silittelyn jälkeen pyydettiin kääntymään ja siliteltiin sukuelintä kysymällä "Tuleeko muuta". Olisi ehkä innostunut, jos olisi saanut ensin sen puolentunnin hieronnan, josta maksoin ovella.

Enpä taida käyttää näitä palveluja jatkossa. Hintansa väärtti , Olen yli 10 vuotta käynyt thaikuilla noin paikassa ja noin naisen pakeilla yhteensä yli kertaa. Kertaakaan en ole jäänyt ilman jostain otsikossa mainitusta. Nyt minulla on kolme vakiopaikkaa, joissa viisi vakionaista joita käyn kokemassa noin 30 kertaa vuodessa naista ja paikkaa vaihdelllen, ja olen tyytyväinen.

Neljä naisista on thaimaalaisia ja yksi on kiinalainen, jonka luona olen käynyt lähinnä akupistepainelussa ja joka on parin euron lisämaksusta runkannut, ei tarjoa muuta.

Thaikkunaisten kanssa olen eri tavoilla ja nussin niitä. Maksan € noin tunnin sessiosta. Olen ollut liki 40 vuotta viidennen kumppanini kanssa liitossa, ja olen siihen tyytyväinen, mutta vaihtelu tekee gutaa. Kalle Kyrpyri , Thaimaassa thaihierontaa on tarjolla jokaisella ostarilla monessa paikassa. Siistejä paikkoja ja paljon naisia rivissä odottamassa. Maksaa muutaman euron kerta.

Ja tapahtuu muiden asiakkaiden nähden eikä missään sperman tahrimassa kopissa. Naiset tykkää , On se vaan niin kiihottavaa laueta thai-tytön pehmeä ihoselle ja mahtaville käsille,jotka todella osaavat tämän runkkaamisen! On ihanaa laueta thaihin! Yksikään ammatilliunen thaihieroja ei pyydä päksyjä pois ne pysyy jalassa hjiwrotaan selkä jalat kädet molemoiöta puolilta ei keskijalkaa koskaan.

Ne jptka hieroo sen ei oo kunnpn thai hierojia. Mutta älkää luulko että ne tekee sitä halusta. Niillä ei oo muuta vaihtoehtoa jotta ne tulee toimeen. Mutta seksdiä ne ei anna varsinaista kukaan jos antaa joku kyseessä ei ole thaihieroja.

Suositelén käymään asiallisella thaihierojallla jossa päksyt pysyy jalassa. Thaimaasaa opiskelijat thienaa rahaa seksillä se on jonku mielestä thaiherontaa ei ole. Suomessa saa kunolla etsiä asiallista thaihierontaa se on valitettavaa. Thaimaassa thaihieronta on kunnioitettu ammatti koulutuksen siihen antaa Thaimaassa buddha munikit ja nunnat temppeleissä , koulutus kestää puolivuotta. Thaihieronta on hienompi hieronta kuin länsimainen se keskittyy huomioimaan energiapisteet kehossa.

Olen pahoillani että sinä jouduit mies puolisen gigolon käsuttelyyn trhaimaasa se on todella harvinaizta että , tulee vastaan asiaton thaihieroja yks tuhannesta mitä koit ei ollut thaihierontaa lainkaan. Suomestakin löytyy asiallisia paikkoja no niitä saa todella välillä etsiä olontakaa. Saa laitta viestiä vaikka privana ja tarkoitus olisi saada toimintaa akselilla to-la. Kiitos ja kumarrus jo etukäteen. Ensin tulisi mieleen Nina. Hänen hierontaansa on kehuttu todella hyväksi, ulkonäköä uskomattoman kauniiksi ja seksiä taivaalliseksi.

Näköjään ei ole nyt ilmoitus aktiivinen, joten en voi laittaa linkkiä. Kannattanee kysyä yksityisviestillä häneltä Edellytyksenä toki että englannin alkeet luonnistuvat. Tuossa on paljon aineksia sekä Ninan että minun hieronnastani. Tilat eivät vain anna myöden tehdä nuruhierontaa täydellisenä, ikävä kyllä. Aloitamme Ninan kanssa myös yhteishieronnat, tervetuloa kokeilemaan ja nauttimaan.

Oleellinen ero japanilaisen Nurun ja länsimaissa yleisemmin tunnetun body-to-body hieronnan välillä on ensimmäisessä öljyn sijasta käytettävä geeli ja hieronta-alustana oleva kumipatja - tai sen tapainen. Hieroja pääsee siis liukumaan alustalla esteettä hierottavan päällä. Kun olen kysynyt asiakkailtani- jotka ovat hierontapalvelujen suurkuluttajia - suosituksia hyvään body-to-body hierontaan on muutama nimennyt Ninan Suomen parhaaksi.

Eräs asiakkaani taas totesi taannoin Ninan ja Marian hierontojen olevan melkein yksi yhteen - eli body-to-body hierontaa - joten kannattanee kokeilla joko yhdessä tai erikseen Find all posts by Helenainen. Kiitos Helenainen Nuruhieronta on kyllä sellanen haave Ja että se tila vielä sijaitsee hyvien yhteyksien päässä, kuten nykyinen.

Tässäpä kyseisen nuru-videon hieman pidempi versio, sikäli kun tästä asiasta kiinnostuneita on täällä mahdollisesti enemmänkin Olipa pakko Googletella täältä Irlannin maalta että tarjotaanko täällä kyseistä palvelua ja löysin ainakin yhden tytön joka tekee ihan kokonaisvaltaista Nuru-hierontaa. Originally Posted by Bi85M. Pitää varmaan käydä alkuvuodesta kokeilemassa ja sitten Suomeen palattuani mennä kokeilemaan Ninan ja Maria S: Originally Posted by Nina-Maria. Thread Tools Show Printable Version.

BB code is On. All times are GMT. The time now is Contact Us - Sexwork. Powered by vBulletin® Version 3. Currently   users online  from 27 countries. All-time high   users online  from 68 countries,   Page 1 of 2.

Sisään tullessasi saat samalla jättää kenkäsi telineeseen. Kun maksu on suoritettu, sinut opastetaan hierontakoppiin. Yleensä oletetaan, että asiakas tietää hieronnan tapahtuvan alastomana, joten siis riisuudut ja ripustat vaatteet koukkuihin tai vaatepuille.

Kun kerran jätin kokeillakseni bokserit jalkaan, hierojatar osoitti niitä vähän ilkamoiden, taisi sanoa jotain, että nuo pois. Osassa paikoista lantiollesi laitetaan pieni pyyhe. Jonkin ajan kuluttua varsinainen hierojatar ilmaantuu.

Samalla huoneistossa voi alkaa soida länsimaiseen korvaan hieman "valittava" musiikki. Hierojatar pyytää sinua käymään vatsallesi ja aloittaa hieronnan, jossa yleensä käytetään käsivoimien lisäksi myös hierojan omaa painoa. Joskus hierontaan sisältyy myös jalkojen käyttöä selkälihaksiin.

Osa hierojista on selvästi saanut koulutusta alalle, osa ei, joten taso vaihtelee etkä voi tietää sitä etukäteen. Hierontaa suunnataan vähitellen selästä kohti jalkoja ja tämän osan loppua kohti käsittely voi satunnaisesti "eksyä" reisien sisäpinnoille ja jopa takaa päin hipaista sukuelimiä, mutta tätä yleensä säästellään seuraavaan vaiheeseen. Pakaroita ei käsittelyssä unohdeta. Voi todeta, että hieronnan lisäksi tarkoitus on virittäää ja kiihottaa asiakasta seuraavaa vaihetta varten.

Kun maksamasi aika on suurin piirtein kulunut - joissakin paikoissa on kello asiakkaankin näkyvillä - hierojatar pyytää asiakasta kääntymään selälleen. Tässä vaiheessa aletaan sitten "sopia jatkosta". Hierojatar saattaa suorasukaisesti tarttua kaluun ja kysyä, että hierotaanko tämä tai antaa muuten ymmärtää saman asian.

Jopa suorasukainen kysymys "seksi? Joka tapauksessa nyt tullaan alueelle, joka periaatteessa on vain sinun ja hierojattaren välinen, paikan järjestäjä ei tästä puolesta "tiedä" mitään. Tässä saatetaan myös ratkaista se, jääkö hierojattarelle itselleen sessiosta mitään korvausta. Oletan, että päädytte siihen, että käsittelyä jatketaan.

Sinun täytyy nyt kaivaa hierojattaren ilmoittama lisähinta. Tinkiäkin voi, jos hennoo siinä tilanteessa. En ole kokeillut, voisiko sen maksaa jo aluksi etuhuoneessa. Epäilen, ettei voisi, koska silloinhan "emäntä" myöntäisi olevansa tietoinen jatkosta. Hierojatar vie rahan "turvaan" ja palaa sitten mahdolliset vaihtorahat mukanaan. Mitä tästä eteenpäin tapahtuu riippuu siitä, mitä olette sopineet, minkä suuruinen on korvaus ja miten hierojatar on koulutettu.

Joillakin näyttää olevan vain kiire hoitaa asiakas "valmiiksi", joskus käsittely on hyvinkin taitavaa. Siihen voi sisältyä myös anaalihierontaa. Sitä käytetään apuna, jos asiakkaan laukeaminen kestää pitkään tai se voi olla myös lisämaksullista palvelua. Kun olet lauennut, on hyvin tavallista, että hierojatar jälkiä pyyhkiessään kiittää sinua. Puhdistustoimet tehtyään hän häipyy nopeasti etkä välttämättä enää näe häntä.

Pukeudut ja palaat kylmälle kadulle. Etuhuoneessa saatat vielä saada kiitokset ja hyvästelyt. Hieroja istuu pakaroiden päällä, hieroo hartiat jne. Sitten voidaan hieroa myös reidet aika läheltä sukuelimiä jne. Muuten kaikki samat liikkeet ja vartalolla painelut ja päällä istumiset mutta seksiä ei ole koskaan tarjottu. En myöskään itse mieti, onko ne liikkeet provosoivia tai vihjailevia.

Ollaan oltu miehen kanssa samaan aikaankin viereisillä hierojilla ja ihan samat päällä istumiset ja hiplailut mutta kummallekaan ei tarjottu happy endiä. Moni mies taitaa yksin ollessaan suostua. Toivottavasti nainen myös pesee kätensä välillä, ettei vain pyyhi pyyhkeeseen, iu ja tartunnat jne. Niin, onko tuossa ap: Seksiä saa hierontapaikoissa, olkoon sitten thai-paikkoja tai jotain muuta.

Ei kaikissa, mutta joissain. Seksiä saa aivan missä tahansa, kunhan on rahaa maksaa siitä, olkoon sit hierontapaikkoja tai mitä tahansa paikkoja. Ei siis mitään uutta. Kaikki tietää, mutta selvän kauran piti silti tuoda junttiutensa esille Thaimaa on kivapaikka , Onko kukaan käynyt tallinnan hedone nimisessä paikassa?

Tarjolla on eroottista hierontaa. Eli mitä se tarkottaa. Kiihottavaa mutta ei kuitenkaan kosketa paikkoihin? Kun se on myös naisille onko hieroja mies? Ainakin paikka on julkinen eikä salakapakka.

Hieronnassa keskitytään pääasiassa jalkoihin ja selkään, mutta luonnollisesti otetaan huomioon konkreettisen asiakkaan toivomukset ja ongelmat, joihin kiinnitetään enemmän huomiota.

Toinen puoli ajasta käytetään eroottiseen hierontaan. Hieronta on jokaisella ihmisellä erilaista, sillä tuntemuksemme ja toivomuksemme ovat erilaisia. Hieronnan yhteydessä voidaan käyttää myös apuvälineitä. Hieronta päättyy orgasmiin, joka saattaa olla myös molemminpuolinen. Tavoitteena on saavuttaa koko elimistöön mielihyvän ja rentoutuminen tunne ja vapautua jännityksistä. Ja kun molemmat käyvät ensin testissä ja pilleri toimii, ei tarvitse murehtia taudeistakaan.

Paljon mukavampi olla omien vällyjen välissä oman kullan kanssa kuin jossain ankeassa kopissa ties minkä tautien seurassa. En tiedä olenko liian konservatiivinen, mutta minun mielestä oman kullan kainalossa on kivointa. Ikinä en maksaisi sellaisesta, mikä on huonompi kuin ilmainen!

Vaikka tässä nyt puhutaan thaihieronnasta, niin voihan se oma kulta olla minkämaalainen vain, vaikka suomalainen ihana nainen. En moiti mutta , Itse olen käynyt usein thaihieronnassa Thaimaassa. Mutta viimeinen kokemus oli järkyttävä.

Oli mies puolinen hieroja. Olin varannut nimen omaan thaihierontaan ajan, kun tuputtivat ölyhierontojakin. No kaikki alkoi ok, niin kuin ennenkin, mutta nyt hieroja yritti mennä salakavalasti pikkupöksyihin. Kielsin ja otin hänen käden pois. Sitten mies jatkoi hierontaa, kun mentiin käsiin tunsin kädessäni kovaa ja otin käteni pois.

Sitten hieroja kysyi jotain, en ymmärtänyt, mitä hän kysyi. Hieronta jatkui ihan normisti ja ajattelin, että meni perille, mutta ei, yritti hieroa rintoja ja taas kielsin. Normisti minulta ei ole vatsaa hierottu, mitta tämä hieroi tai kohti vatsaa heti kunnolla, että kipeää kävi. Click here and follow instructions. Send us email and ask for help if needed: Olethan lukenut foorumin säännöt, netiketin ja moderaattoreiden ilmoitukset jotta viestintä foorumilla olisi mahdollisimman sujuvaa.

Olenpa esittänyt kysymyksen aiemminkin mutta huonolla menestyksellä Eli lyhyestä virsi kaunis! Olisiko kellään mukavalla sihteerillä tarjota oheisella videolla olevaa palvelua?

Tai edes sinnepäin http: Saa laitta viestiä vaikka privana ja tarkoitus olisi saada toimintaa akselilla to-la. Kiitos ja kumarrus jo etukäteen. Ensin tulisi mieleen Nina. Hänen hierontaansa on kehuttu todella hyväksi, ulkonäköä uskomattoman kauniiksi ja seksiä taivaalliseksi.

Näköjään ei ole nyt ilmoitus aktiivinen, joten en voi laittaa linkkiä. Kannattanee kysyä yksityisviestillä häneltä Edellytyksenä toki että englannin alkeet luonnistuvat. Tuossa on paljon aineksia sekä Ninan että minun hieronnastani. Tilat eivät vain anna myöden tehdä nuruhierontaa täydellisenä, ikävä kyllä. Aloitamme Ninan kanssa myös yhteishieronnat, tervetuloa kokeilemaan ja nauttimaan.

Oleellinen ero japanilaisen Nurun ja länsimaissa yleisemmin tunnetun body-to-body hieronnan välillä on ensimmäisessä öljyn sijasta käytettävä geeli ja hieronta-alustana oleva kumipatja - tai sen tapainen.

Hieroja pääsee siis liukumaan alustalla esteettä hierottavan päällä. Kun olen kysynyt asiakkailtani- jotka ovat hierontapalvelujen suurkuluttajia - suosituksia hyvään body-to-body hierontaan on muutama nimennyt Ninan Suomen parhaaksi. Eräs asiakkaani taas totesi taannoin Ninan ja Marian hierontojen olevan melkein yksi yhteen - eli body-to-body hierontaa - joten kannattanee kokeilla joko yhdessä tai erikseen Find all posts by Helenainen.

Kiitos Helenainen Nuruhieronta on kyllä sellanen haave Ja että se tila vielä sijaitsee hyvien yhteyksien päässä, kuten nykyinen. Tässäpä kyseisen nuru-videon hieman pidempi versio, sikäli kun tästä asiasta kiinnostuneita on täällä mahdollisesti enemmänkin Olipa pakko Googletella täältä Irlannin maalta että tarjotaanko täällä kyseistä palvelua ja löysin ainakin yhden tytön joka tekee ihan kokonaisvaltaista Nuru-hierontaa. Originally Posted by Bi85M.

Pitää varmaan käydä alkuvuodesta kokeilemassa ja sitten Suomeen palattuani mennä kokeilemaan Ninan ja Maria S: Originally Posted by Nina-Maria. Thread Tools Show Printable Version. BB code is On.

Video nuru massage suomi hieronta -

Find all posts by Yonna. Thaimaassa thaihieronta on kunnioitettu ammatti koulutuksen siihen antaa Thaimaassa buddha munikit ja nunnat temppeleissäkoulutus kestää puolivuotta. Jasmiiniriisikuorintaa seuraa jasmiini-maitonaamio, jonka jälkeen pääset nauttimaan ihanasta jasmiiniriisin tuoksuisesta kokovartalohieronnasta. Find all posts by Hemmo Paskiainen. Selkä- ja hartiahieronta Selkä- ja hartiahieronta on yksi parhaita keinoja lievittää jännitystä ja kipua niska-hartia-alueella. Thaimaasaa opiskelijat thienaa rahaa seksillä se on jonku mielestä thaiherontaa ei ole. Nauttiessasi Tomyum-teetä hoidon jälkeen huomaat varmasti, miten ihosi kiittää hoidosta. Sense of Thai Balance Tasapainottava kasvohoito hellii kuivaa ihoa. Men Facial Erityisesti miehille suunniteltu kosteuttava kasvohoito sopii kaikille ihotyypeille. Olin todella vaivaantunut ja en uskaltanut nousta pöydältä ja marssia tieheni. Olikohan vatsan runnominen kosto, kun ei homma edennyt niin kuin olisi hieroja halunnut. En ymmärrä mikä on homman idea, eikö asiakkan pitäisi haluta seksiä, eikä hierojan. video nuru massage suomi hieronta

0 thoughts on “Video nuru massage suomi hieronta

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *